Aina silloin tällöin voi lukea uutisia siitä, kuinka kiinteistöt ovat nyt poikkeuksellisen edullisia Etelä-Euroopassa. Tämä ei ole mikään tuulesta temmattu väite, vaan esimerkiksi Italiassa asuntomarkkinoilta voi hyvinkin bongata upeita koteja muutamalla kymppitonnilla. Harvinaista ei ole sekään, että syrjäisempien seutujen pikkukaupungeissa on myynnissä taloja käsittämättömään yhden euron hintaan, vaikka tällöin täytyykin varata vielä rahaa mahdollisia remonttikuluja varten. Vaikka Italiassa kotitalousvähennys ei olekaan tuttu käsite, mittavakaan remontti ei silti nosta kokonaiskustannuksia läheskään niihin lukemiin, mitä kodit ja vapaa-ajan asunnot Suomessa maksavat. 

Edullisen hinnan lisäksi loma-asunnon hankkiminen Italiasta tai sinne jopa kokonaan muuttaminen on monen mielestä muutenkin kiehtova ajatus. Elokuvista ovat saattaneet iskostua mieleen idylliset toscanalaiset maisemat. Myös ajatus herkullisesta italialaisesta ruuasta ja viinistä arjessa tuntuu kutkuttavalta. 

Asunnon ostaminen taloudellisesti kannattavampaa

Italiassa arviolta 70 % maan väestöstä omistaa kotinsa, mikä selittyy etenkin maan kulttuurilla: kodin siirtyminen sukupolvelta toiselle on tavallista. Vuokraaminen on lisäksi tavallisesti hyvin kallista, josta johtuen ostaminen on usein taloudellisesti järkevämpi ratkaisu. Sijoitus maksaa itsensä melko lyhyessä ajassa takaisin, jonka jälkeen kiinteistöä voi halutessaan käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla.

Pohditpa kiinteistön ostamista Roomasta, Milanosta, Napolista tai kenties maaseudulta, on otettava huomioon monenlaisia asioita. Monet ymmärrettävästi vierastavat ajatusta asunnon hankkimisesta ulkomailta esimerkiksi kielimuurin sekä mahdollisten verojen ja muiden yllättävien kulujen vuoksi. Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan ole sen vaikeampaa kuin Suomessakaan. Seuraavaksi kerromme tarkemmin, mitä kaikkea kotia Italiasta ostettaessa on syytä huomioida ja mitä vaiheita hankinta pitää sisällään.

Paljonko koti Italiassa maksaa?

Samaan tapaan kuin Suomessa tai missä tahansa muualla, määräytyy kodin hinta sijainnin sekä kiinteistön tyypin ja kunnon perusteella. Eri alueiden välillä hintatasossa voi olla todella merkittäviä eroja. Jos haaveilet lomaosakkeesta Toscanassa, et ole missään nimessä ainoa. Tämä on nostanut Toscanan alueen kiinteistömarkkinat aivan omaan luokkaansa. Kaksio kaupungissa saattaa maksaa 180 000 € ja kahden makuuhuoneen sekä kahden kylpyhuoneen pikkuinen huvila maaseudulla jopa 300 000 euroa. Emilia-Romagnan alueen kiinteistöt pyörivät samoissa hinnoissa.

Toisessa ääripäässä esimerkiksi Calabriasta voi löytää uuden kaksion jopa 70 000 eurolla. Myös Sisiliasta voi tällä hetkellä irrota idyllinen talo kahdella tai kolmella makuuhuoneella noin 100 00 euron hintaan.

Ota huomioon verotus

Kuten kiinteistökaupoissa yleensäkin, on niissä myös Italiasta asuntoa ostettaessa otettava huomioon erilaiset verot, joita koituu kun koti vaihtaa omistajaa. Budjettia laskettaessa kannattaa varautua muun muassa rekisteröintiveroon, arvonlisäveroon, notaarin palkkioon ja erinäisiin laillisiin kuluihin. Valuutanvaihdosta koituvista kuluista suomalaisen ei onneksi tarvitse välittää Italian ollessa myöskin euromaa.

Mistä lähteä liikkeelle kotia Italiassa etsittäessä? 

Suomalaisena ja etenkin italian kieltä osaamattomana välittäjän puoleen kääntyminen on useimmiten järkevin ratkaisu. Halutessaan voi tiedustella apua jo Suomessa kiinteistönvälittäjältä tai juristilta, joka puolestaan hoitaa yhteydenpidon italialaisen välittäjän kanssa. Nykyään on kuitenkin yhä yleisempää, että italialaiset asunnonvälittäjät tarjoavat palveluitaan italian lisäksi myös englanniksi ja joissain tapauksissa muillakin kielillä.

Jos haluaa syystä tai toisesta toimia itsenäisesti ilman kiinteistönvälittäjän apua tai jos haluaa vain mielenkiinnosta tutkailla asuntotarjontaa Italiassa, on tähän tarkoitukseen olemassa lukuisia hyviä verkkosivustoja. Hakutulokset voi suodattaa haluamansa alueen, kiinteistön tyypin ja hintahaitarin perusteella. Kaikkein mielenkiintoisimpien kohteiden myyjiin tai välittäjiin kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä ja kysyä lisätietoja tai esimerkiksi lisää valokuvia.

Italiasta taloa tai asuntoa hankittaessa edessä on todennäköisesti useamman vaihtoehdon katsastaminen ennen lopullisen ostopäätöksen tekemistä. Italiassa avoimet asuntonäyttelyt eivät ole yleisiä samaan tapaan kuin Suomessa, vaan huomattavasti tavallisempaa on sopia erikseen tapaaminen kiinteistönvälittäjän kanssa, joka tulee esittelemään asuntoa sovittuna aikana. Täkäläinen julkinen liikenne ei yleensä ole yhtä säntillistä ja hyvin järjestettyä kuin mihin me Suomessa olemme tottuneet, joten kaikkein helpoiten eri vaihtoehtoihin tutustuminen hoituu autolla. Järkevintä ja myös edullisinta tällaisessa tilanteessa on autonvuokraus Italiaan saavuttaessa. Jos haluat vuokrata auton hyvissä ajoin, niin muun muassa vuokra auto Italia -sivu vertailee vuokra-autoja ja esittelee lyhyesti Italiaa matkakohteena.

Välty huijauksilta

Joitain saattaa arveluttaa kiinteistöä ulkomailta hankittaessa huijatuksi tulemisen riski. Kuten kiinteistökaupoissa aina niin kotimaassa kuin muualla maailmassa, on maalaisjärjen käyttäminen suotavaa. Jos jokin tilanne tai tarjous haiskahtaa epäilyttävältä, se usein myös on sitä. On aina fiksua pyytää useamman ihmisen mielipide asiasta ja parhaimmassa tapauksessa kääntyä asiantuntijan puoleen.

Käy katsomassa asuntoa paikan päällä

Ensinnäkään asuntoa tai taloa ei milloinkaan pidä ostaa näkemättä sitä ensin. Italia on pullollaan upeita historiallisia rakennuksia, jotka laitetaan myyntiin monen vuoden tyhjillään olon jälkeen. Tällaisissa kiinteistöissä kaikki näyttää olevan täydellistä netistä käsin katsottuna, mutta todellisuudessa niihin saattaa liittyä monenlaisia ongelmia, joita ei voi kuvista nähdä. Sähkönjakelun ja putkiston toimivuus ja mahdolliset homevauriot on syytä tarkistaa paikan päällä.

Kun kohteena on Italia, tällaiset tarkistuskierrokset eri talovaihtoehtojen välillä helpointa tehdä omalla vuokra-autolla. Voit esimerkiksi tutustua maan 24 kansallispuistoon. Vuokra-auton rajattomat kilometrit ja 24 tuntia avoinna oleva asiakaspalvelu ovat asioita, jotka takaavat huolettaoman matkustamisen.

Tarkista kaupan laillisuus

Toinen tärkeä seikka on tarkistaa, että kiinteistön myyjällä on oikeus sen myymiseen. Joillekin epäonnisille on asuntokauppoja hierottaessa käynyt niin, että myyjällä ei ole ollut myyntioikeutta ja hän on käsirahan saatuaan kadonnut maan alle rahoineen päivineen. Asuntokauppoja tehtäessä ei pidä koskaan siirtää rahaa ennen kuin on varmistunut siitä, että kauppa on laillinen. Koskaan ei pidä myöskään tehdä kauppoja pelkästään verkon välityksellä. Tapaa myyjä mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisesti, jolloin asiakirjojen, avainten ja varojen vaihtaminen on turvallisempaa.

Jännittävä sijoituskohde

Sijoittaminen asuntoon ulkomailla ei ole vielä kovinkaan yleistä, mutta sen suosio on vähitellen kasvussa. Poikkeuksellisen edulliset asuntomarkkinat etenkin Etelä-Euroopassa houkuttelevat monia, sillä muutaman tunnin lentomatka on vielä kohtuullisuuden rajoissa. Etelä-Euroopassa ajaminenkaan ei ole loppujen lopuksi haastavaa, mutta suositeltavaa on lukea läpi ajo-ohjeet Italiassa ennen liikenteeseen lähtemistä.

Seikkailunhaluisimmat ovat valmiita muuttamaan uuteen kotiin etelän lämpöön vaikka saman tien, mutta yhtä hyvä vaihtoehto on hankkia etelästä kakkoskoti, jonne voi suunnata lämmittelemään talvipakkasten ollessa Suomessa kireimmillään. Tuli uusi koti mihin tarkoitukseen hyvässä, on luvassa taatusti mielenkiintoisia elämyksiä ja seikkailuja!