Asunnon osto on yleensä todella iso päätös, eikä sitä kannata kevytmielisesti tehdä vaan siihen kannattaakin valmistautua huolellisesti. On monia asioita, joita kannattaa ottaa huomioon ennen kuin nimeään kauppakirjaan laittaa. Ennen kuin sitoudut ostamaan asunnon, sinun tulee tutustua moniin eri näkökulmiin valintaprosessissa. Ensimmäinen tärkeä asia on tietysti miettiä, mitä asunnoltasi toivot. Seuraavaksi on syytä selvittää talojen hinnat alueella, josta olet suunnitellut ostaa asuntosi. Tässä onkin muutama vinkki onnistuneeseen asuntokauppaan.

 

Aloita säästäminen ajoissa

Asunnon ostaminen edellyttää useimmissa tilanteissa omia säästöjä myös ensiasunnon ostajalta. Säästämisen voi aloittaa, vaikka asunnon ostaminen ei olisikaan vielä mitenkään ajankohtaista. Alle 39-vuotias voi avata vaikkapa ASP-tilin, jolle pankki maksaa lisäkorkoa. Säätöjä voi vaihtoehtoisesti kartuttaa myös tavalliselle säästötilille.

Tee arvio millaiseen asuntoon juuri sinulla on varaa

Pankkien sivuilla löytyy paljon erilaisia lainalaskureita, joiden avulla on helppo laskea itselleen sopivan asuntolainan määrä. Laskureissa kysytään tietoja hakijan tuloista ja menoista sekä nykyisistä varoista ja veloista. Tietenkin tämä on vain suuntaa antava arvio ja kannattaa myös käydä ihan henkilökohtaisesti pankissa lainaneuvotteluissa.

Sovi laina-asiat kuntoon

Edellisen vinkin jälkeen onkin hyvä suunnata pankin kanssa neuvotteluun, jo ennen kuin sopiva asunto on edes löytynyt. Pankista saa lainalupauksen, joka on voimassa 3 kuukautta. Tämä lupaus ei sitouta ottamaan lainaa, mutta helpottaa ja nopeuttaa huomattavasti asunnon hankkimista. Lainalupauksessa pankki sitoutuu antamaan tietyn summan lainaa sovitulla korolla, mikäli lainan vakuutena käytettävä asunto täyttää lainalupauksessa määritellyt kriteerit.

Älä murehdi liikaa

Kuin monessa muussakin asiassa, myös asunnon ostamisessa ei kannata turhaan stressata ja odottaa sen täydellisen asunnon löytyvän muutamassa päivässä. Juuri itselle täydellisen asunnon löytäminen voi viedä oman aikansa ja sillä välin onkin välillä hyvä keskittyä johonkin aivan muuhun. Hyvänä esimerkkinä muusta tekemisestä ovat erilaiset netissä toimivat pelisivustot. Voit vaikka vilkaista tänne, ja löydät kaikki tämän hetken uutuus pelit tuossa tuokiossa. Hetken pelailun jälkeen jaksaa taas varmasti keskittyä aivan uudenlaisella energialla asunnon etsimiseen.

Käy jututtamassa kiinteistönvälittäjää

Asuntojen hintoihin voi tutustua seuraamalla asuntojen pyyntihintoja erilaisissa verkkopalveluissa, joita löytyy tällä hetkellä monia. Kiinteistövälittäjillä on kuitenkin usein vielä  tarkempaa tietoa toteutuneista kauppahinnoista eri alueilla. Näin voit saada kiinteistönvälittäjältä sellaisia vinkkejä, mitä et välttämättä muuten saisi.

Vertaile asuntoja

Asunto ostetaan usein tunnepohjalta. Vaikka ihastuisitkin heti ensimmäiseen kohteeseen, kannattaa vierailla ainakin muutamassa muussa kiinnostavassa asunnossa.  Tämäkin vertailun vuoksi, näin näkee mitä kaikkea muutakin voisi olla tarjolla.  Asunnon lisäksi vertaile myös taloyhtiöiden tietoja. Onko yhtiössä esimerkiksi sauna tai muita yhteisiä tiloja? Onko pysäköinti mahdollisuutta? Hoitaako yhteisiä alueita talonmies, huoltoyhtiö vai asukkaat itse? Millainen piha-alue on ja löytyykö esimerksi pyörille säilytystilaa?

Remontit ja kuntotarkastus

Omakotitaloa ostavan kannattaa vaatia kuntokartoitusta, jonka laatii ulkopuolinen asiantuntija. Lisäksi on hyvä pyytää nykyiseltä omistajalta lista tehdyistä korjaustöistä. Taloyhtiön kohdalla tulee selvittää taloyhtiössä ja asunnossa tehdyt remontit ja pyytää arviota tulevista remonteista. Mikäli asunto tarvitsee remonttia tai siihen on suunnitteilla isompi taloyhtiön kattava remontti, ei kannata osto haaveita kuitenkaan nurkkaan heittää. Kannattaa vain muistaa, että remontin aikataulu ja budjetti voivat aina hieman venyä. Tällaiseen tilanteeseen voikin auttaa, jos yrittää haalia itsellesi hieman lisää remonttirahaa pelaamalla nettikasinoilla. Voitkin katsoa täältä alan parhaat pelipaikat, mistä arpaonnen kohdalle sattuessa voi remonttibudjetti jopa tuplaantua. Lähitulevaisuudessa tulevien remonttien tulisi kuitenkin alentaa asunnon hintaa verrattuna täysin remontoituun asuntoon.

Laske asunnon todellinen hinta

Asunnon myyntihinta ja velaton hinta ovat kaksi eri asiaa. Varsinkin uusien asuntojen kohdalla myyntihinta voi olla selvästi alhaisempi kuin taloyhtiölainan sisältämä velaton hinta. Velaton on summa kertoo siis asunnon kokonaishinnan. Asunnon hinnan lisäksi kannattaa selvittää myös asunnon neliöhinta ja vertailla sitä alueen muihin asuntoihin. Asumiskulut sisältävät yhtiövastikkeen, lämmitys- ja vesimaksut sekä mahdolliset kiinteistöverot. Edulliset asumiskulut jättävät enemmän rahaa velan lyhentämiseen ja muihin menoihin. Muista siis laskea mukaan jokainen kulu!

Asunnon sijainti

Sanonnan mukaan kaiken muun asunnossa voi muuttaa paitsi sijainnin. Kannattaakin tutustua alueeseen ja sen palveluihin ja liikenneyhteyksiin. Syrjäisempi sijainti saattaa lisätä oman auton tarvetta ja kasvattaa polttoainekuluja. Toisaalta asuntojen hinnat yleensä laskevat, kun siirrytään kauemmaksi keskustasta ja palveluista. Myös toiset sijainnit taas nostavat asunnon arvoa todella huomattavasti.

Jälleenmyyntiarvo

Vaikka asunto ostetaankin omaksi kodiksi, jossain vaiheessa voi tulla eteen kuitenkin muutto. Jos asunnossa on tarkoitus asua vain lyhyehkö aika niin kannattaa suosia hyvällä paikalla olevia pienehköjä asuntoja kasvukeskuksissa. Näiden myyntiajat ovat yleensä lyhyemmät kuin isompia asuntojen kauempana palveluista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.